Totuus Kauneus ja Hyvyys Arvollinen ihmisen elämä koostuu; totuudesta, kauneudesta ja hyvyydestä.

Evoluution on epäuskon ja ennakkoluuloinen tarina

Ennen maailmankaikkeuden alkua, aikaa ja ja tilaa ei ollut olemassa.

Luojan olemus paikka on ajan ja tilan ulkopuolella. Elohim on Henki.

Elohim oli olemassa, ajan ja tilan ulkopuolella. Elämän Luoja, alussa loi maailmankaikkeuden puhumalla sen olemaan.

"Alussa Elohim loi taivaat ja maan" Genesis 1:1. 

Calvary Chapel vieras puhuja Spike Psarris jakaa tosiasioita ja todisteita, jotka kyseenalaistavat Big Bangin ja universumimme oletetut alkuperät, selittäen, miten tiede on tapana selittää alkuperä ilman luojaa. Keskiviikolta 11. toukokuuta 2016, Calvary Chapel Tri-Cities, Kennewick, WA.

Spike Psarris oli 10 vuotta mukana USA Military Space Program.

 

Käänetty Englanti / Suomeksi.

"Ennen aikaa ja tilaa, materiaalinen syy ja seuraus maailmankaikkeus ei ollut olemassa.

Ei mitään voi tulla olemattomasta.

Miten maailmakaikkeus voi tulla olemattomasta?

Ei mitään ei voi luoda jotain.

Ei mitään ei voi tehdä mitään,

Ei mitään tuottaa olematonta tyhjää.

 

"Jos todellisuudessa alussa ei ollut mitään, ei ikinä olisi tullut mitään." - RC Sproul.

 

Big bang -malli sanoo, että aikaa ei ollut olemassa ennen suurta bangia.

 

Big Bang malli tuotti neljä asiaa,

  • aineksen
  • energian
  • tilan
  • ja ajan.

 

Joten jos big bang tuotti ajan, sitten ei ollut aikaa ennen big bang, joten ei ollut kesto aikaa odottaa sitä tapahtumista, eikä ollut paikkaa missä se olisi voinut tapahtua.

Jos universumilla ei ollut luojaa, mikä sitten teki maailmankaikkeuden?

 

Materiaalisessa syy ja seuraus maailmassa esine ei voi luoda itseään.

Jotta luodaan jotain, jotain täytyy ensin olla olemassa.

Syy on oltava läsnä ennen kuin vaikutus voi ilmeentyä."

 

Evoluution on epäuskon ja ennakkoluuloinen tarina.

https://

 

Nothing comes from nothing.

From nothing to everything?

 

Nothing can create nothing.

 

Nothing can do nothing,

From nothing comes nothing.

 

"If there was truly nothing, there could ever be anything". - RC Sproul.

 

"The big bang model says that time did not exist before the big bang.

 

The big bang model made four things, matter, energy, space and time.

 

So, if the big bang made time, there was no time before the big bang, so there was no duration of time to wait for it to happen, nor a place for it to happen either.

 

If the universe had no Creator, what made the universe?

 

In a cause and effect material world, something can't create itself.

In order to create something, something must first exist."

 

The cause must be present before the effect can happen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Vesa Leinonen

Spike Psarris

Biography

Spike Psarris has a B.Sc. in Electrical Engineering from the University of Massachusetts and has done graduate work in Physics. He was formerly an engineer in the United States military space program.

https://creation.com/spike-psarris

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Jos Luoja loi tyhjästä maailmankaikkeuden puhumalla, niin miksei luonto myös pystyisi luomaan tyhjästä saman?

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

Ja miten ihmeessä se jumala on onnistunut syntymään ajan ja tilan ulkopuolella?

Vesa Leinonen

Anssi Pajala. #3.

Re: "Ja miten ihmeessä se jumala on onnistunut syntymään ajan ja tilan ulkopuolella?"

Sinun kysymyksen ajatus tulee ihmisen tajunnan näkökulmasta.

Sille kysymykselle on useita elämän käsitteitä. Tieteellisesti.

"How the Bible agrees with Quantum Physics --
An Anthropic Principle of Another Kind:
The Divine Anthropic Principle

Kuinka Raamattu sopii Quantum Physicsin kanssa -
Erään toisenlaisen antropisen periaatteen:
Jumalallinen antropologinen periaate

https://www.asa3.org/ASA/PSCF/2000/PSCF3-00Zoeller...

Samalla tavalla kun ihmisen lapsi on kehossa, ja syntyy maailmaan, sen lapsen tajunnassa ei ole paljonkaan käsitystä itsen ja toisen eroista.

Tunteita kyllä lapsella on kehossa valtavasti, subjektiivisiä tunteita.

Vasta syntyneen lapsen tajunassa ei ole tietoa siitä kaikesta mitä maailma sisältää. Tieto tulee kasvun ja elämn kokemuksien kautta.

Menee 1 vuosi, lapsen mieli kehittyy ja ottaa vastaan paljon tietoa elämän ympäristöstä.

Ihmisen elämän alkulähde vaihe on vailla tietoa.

Minkä perusteella Anssi sinä laitat itsensä maailmankaikkeuden edelle?

Vaikka sinun ja muitten ihmisten lähtökohta elämään on tullut pienestä.

Alussa ihmisen lapsella ei ole mitään tietoa maa pallosta.

Ei mitään tietoa luonnosta, metsän puista tai metsän marjoista.

Ihmisellä ei ole edes ollut mitään tekemisessä ihmisen olemuksen suunittelussa, esimerkiksi että on kaksi jalkaa, kaksi kättä, yksi pää ja 10 sormea, sormen kynnet ja 10 varvasta.

Jossain elämän vaiheessa ihminen unohtaa elämän alku vaiheet, unohtaa ne elämän pienet ensimmäiset askeleet, ja elämän ylpeys menee päähänsä.

Ihminen unohtaa että ihminen on saanut elämän lähjana, eikä itse ole tehnyt itsensä syntymisen edestä yhtään mitään.

Elämä on ihmeellinen, on loogista ja järkevää ihmisen laittaa itsensä oikeaan suhteeseen elämän suhteessa.

Jos ihminen itse ei ole tuonut yhtään mitään elämän alussa, miten sitten ihminen voi laitta itsensä elämän edelle?

Ihmisen kyllä pitää itse valita että haluaa jatkaa elämässä.
Pitä olla paljon tahtoa taistella oman ja toisten elämän puolesta.

Monet asiat elämästä ovat mysteeri.

Tietoa elämästä on kyllä annettu viime 3400 vuoden aikana, oikeata tietoa siitä miten ihmisen tulee elää maan päällä, että elää Elämän Luojan tahdon mukaisesti. Ihmisen oma tahto ja ymmärrys kyllä voi pettää pahasti.

Matthew 11:28-30 New International Version (NIV)

“Come to me, all you who are weary and burdened, and I will give you rest. Take my yoke upon you and learn from me, for I am gentle and humble in heart, and you will find rest for your souls. For my yoke is easy and my burden is light.”

https://www.biblegateway.com/passage/?search=Matth...

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala Vastaus kommenttiin #16

Kun itse elin jumalharhan vallassa, päädyin jossain vaiheessa ajattelemaan, että kaikkeus on olemassa koska Jumala havaitsee sen. Uskonnolla indoktrinoitu ihmismieli taipuu mitä hassuimpiin höpsötyksiin.

Vesa Leinonen

Toni Rintala. #2.

Re: Kysymys "Jos Luoja loi tyhjästä maailmankaikkeuden puhumalla, niin miksei luonto myös pystyisi luomaan tyhjästä saman?"

Ramatun opetus Elämän Luojasta (Elohim),on aina eri tasolla kuin Hänen luomus työt. Luoja ei ole yhtä ja samaa Hänen luomus työn kanssa.

Panteismi

"Panteismi (kreikan pan, ’kaikki’ ja theos, ’jumala’) on näkemys, jonka mukaan kaikkeus eli luonto on sama kuin jumala. Panteisti ei usko useisiin persoonallisiin jumaliin vaan yhteen jumalaan, joka on maailmankaikkeus ja sen aine, voimat ja luonnonlait. Panteismissa Jumalan ajatellaan olevan persoonaton ja ääretön, eikä jumalan lisäksi voi olla muuta todellisuutta.

Panteistisia ajatuksia esiintyy esimerkiksi hindulaisuuden Advaita Vedanta -koulukunnassa, joissain kabbalistisen juutalaisuuden suuntauksissa, kelttiläisessä henkisyydessä ja suufimystiikassa.

Länsimaisen filosofian historiassa on ollut useita panteistisesti ajatelleita filosofeja.Panteistisia käsityksiä ovat kannattaneet esimerkiksi Giordano Bruno, Baruch Spinoza, Johann Wolfgang von Goethe, Friedrich von Schelling, Charles S. Peirce, William James, Ernst Haeckel ja Henri Bergson. Myös populaarikulttuurissa käsitellään joskus panteistisia teemoja, kuten elokuvissa Tähtien sota, Avatar ja Leijonakuningas."

Pyhä Raamattu ja Ihmisten syyllisyys

Paavalin kirjotus Roomalaisille. Lulu 1: 18-25.

"Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa.

19 Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille.

20 Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.

21 Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

22 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi,

23 ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin.

24 Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa.

25 He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen."

Käyttäjän JaakkoNiskasaari kuva
Jaakko Niskasaari

Ja kenen jumala vielä...`? kristittyjen? Hindujen? Zarathrustralaisten?
Aina yhtä koomisia nämä kristittyjen tms saarnaajien "todisteet" eli esim yllämainitun kaltaiset kehäpäätelmät.
Se siitä, uskokaa mihin haluatte mutta älkääkä välittäkö näiden saarnaajien ja tieteen kieltäjien hömpästä muuten kuin hauskana läppänä pienen surun kera sittä, ettei heidän pakkosyötetty ajattelumalli kestä jumalatonta maailmaa evoluutioineen ja suurimmalle osalle (itseni mukaanlukien) käsitämättömine astro- ja kvanttifysiikoineen joilla maailmankaikkeutta pystyy oikeasti selvittämään ja tutkimaan joka poistaa tarpeen uskoa taruolentoihin.
Rauhaa ja rakkautta maailmaan. Eri mieltä saa olla mutta valheita ja naurettavuksia ("jumalan totuuksia":) huutelemalla totuuksina saa vaan pässin leiman. Jospa nämä uskovaisetin jossai vaiheessa ymmärtäisivät että raamattu, kuten muutkin pyhät kirjat ovat ihmisten kirjoittamia kirjoja joista on paljon eri versioita ja kannattaisi miettiä ketkä ovat valinneet mitä kansien sisään pääsee, ja miksi.... Uskonnot kun ovat (aina olleet) oiva keino rahastaa ajattelematonta kansanosaa ja pönkittää omaa maallista valtaa kirkonisien keskuudessa.

Vesa Leinonen

Jaakko Niskasaari. #4.

Re: "Aina yhtä koomisia nämä kristittyjen tms saarnaajien "todisteet" eli esim yllämainitun kaltaiset kehäpäätelmät."

Ihmisen mielen ajatukset ja idean seuraukset.

https://www.youtube.com/watch?v=w_5EwYpLD6A

Käyttäjän JaakkoNiskasaari kuva
Jaakko Niskasaari

Nykyaikana kun puhut jollekin että palava pensas ja jumala puhuvat sinulle tai että joku väittäisi neitsyen äitinsä synnyttäneen hänet ja että hän on jumalan poika tai tytär niin kyllä aika nopeasti pakkohoitolomakkeet ovat jo viranomaisten taholta täytetty....

Vesa Leinonen

Jaakko Niskasaari.

#5.

RE: "Nykyaikana kun puhut jollekin että palava pensas ja jumala puhuvat sinulle tai että joku väittäisi neitsyen äitinsä synnyttäneen hänet ja että hän on jumalan poika tai tytär niin kyllä aika nopeasti pakkohoitolomakkeet ovat jo viranomaisten taholta täytetty...."

Ei ole toistunut Suomessa eikä tule ikinä toistumaan Suomessa.

Jeesus Nazaretista syntyminen oli ennustettu, ja se toteutui, siksi ei toista tarvitse. On kyllä mahdollsita että Saatana yrittää matkia, tai pimitää ihmisä uskomaan sellaiseen anti-kristukseen.

Missä ja milloin Yeshua syntyi?

Joseph Accepts Jesus as His Son

"This is how the birth of Jesus the Messiah came about[d]: His mother Mary was pledged to be married to Joseph, but before they came together, she was found to be pregnant through the Holy Spirit.

19 Because Joseph her husband was faithful to the law, and yet[e] did not want to expose her to public disgrace, he had in mind to divorce her quietly.

20 But after he had considered this, an angel of the Lord appeared to him in a dream and said, “Joseph son of David, do not be afraid to take Mary home as your wife, because what is conceived in her is from the Holy Spirit.

21 She will give birth to a son, and you are to give him the name Jesus,[f] because he will save his people from their sins.”

22 All this took place to fulfill what the Lord had said through the prophet:

23 “The virgin will conceive and give birth to a son, and they will call him Immanuel”[g] (which means “God with us”)."

Micah 5:2 New International Version (NIV)

“But you, Bethlehem Ephrathah,
though you are small among the clans[a] of Judah,
out of you will come for me
one who will be ruler over Israel,
whose origins are from of old,
from ancient times.”

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Evoluutioteoria on huikaiseva esimerkki siitä, kuinka kollektiivinen mielisairaus saadaan leviämään ja kuinka silkka valhe saadaan iskostettua kulttuurien alkumyyttiseksi teoriaksi monien pienten sattumuksien kautta.

Evoluutioteoria erityisesti sen makromuodossa, jossa lajit muuttuvat toisikseen välivaiheiden kautta, on yhä suuremmissa vaikeuksissa. Kukaan omilla aivoillaan ajattelemaan pystyvä ei voi niellä kokonaisena tuollaista näkemystä. Kuitenkin moni varsin älykäs ihminen on onnistunut omaksumaan tuon teorian, koska sen tuputtaminen ihmisille aloitetaan jo varhain. Luonto-ohjelmat saarnaavat evoluutiota ja lopulta koululaitos sinetöi sen aseman faktaksi osoitettuna totuutena. Jossain vaiheessa on unohtunut se tosiasia, että makroevoluutioteoria on vain teoria, jota ei ole koskaan pystytty osoittamaan todeksi eikä koskaan pystytäkään, koska menneisyyteen ei voida matkustaa. Fossiileissa nähdään vain eläinlajeja tai kasvien jäänteitä eikä näiden välille pystytä osoittamaan minkäänlaisia sukulaisuussuhteita.

Evoluutioteoria on englantilaisen metafysiikan tuote, jossa kaikki tapahtumaketjut nähdään tiukan kausaalisina, materialistisina ja aikaan sidottuina. Kyseessä on erittäin rajoittunut tapa hahmottaa maailmankaikkeus, mutta se onkin ollut lähinnä pelkistävä työkalu, kun on lähdetty etsimään yksinkertaisia tieteellisiä selitysmalleja luonnonilmiöille. Tuo tarkastelutapa ei pysty selvittämään olentojen alkuperän arvoitusta, mutta jossain vaiheessa ateisteille tarjoutui sen avulla tilaisuus pyrkiä selittämään elämän ja lajien syntyä tieteellisen ja ajalliseen kausaliteettiin nojaavan ajatustavan avulla. Syntyi villi teoria ja ajatusleikki, joka on kiehtova ja joka osoittautui hyödylliseksi niille, jotka halusivat horjuttaa kristillisen kirkon arvovaltaa tai ylipäätänsä perinteisen moraali- ja arvojärjestyksen asemaa länsimaisissa yhteiskunnissa. Tiedemiehet eivät niinkään levittäneet teoriaa, vaan erinäiset tieteen popularisoijat.

On vaikea suhtautua vakavasti ihmisiin, jotka uskovat makroevoluutioon. Tiedän, että he ovat järkeviä ja vastuullisia kelpo yksilöitä, mutta silti noin perustavanlaatuisen valheen nieleminen ei voi olla jättämättä vakavia jälkiä ihmisen sieluun. Koko hänen maailmankuvansa vääristyy. Jos katselee nykyistä yhteiskuntaa ja muutenkin ympärilleen, niin koko ajan kiihtyvä kaaos voidaankin osin selittää tuon ateistisen maailmansyntyteorian laajan omaksumisen kautta. Jos teoria asettaa sattuman eli kaaoksen elämän kehitysmuodon perusmekanismiksi, niin mitä muuta siitä voi seurata kuin yleinen kaaos.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

No en nyt menisi kehumaan. Kyllä ainakin historiassa esimerkiksi kristinusko on paljon huikaisevampi esimerkki kollektiivisen mielisairauden ja silkan valheen iskostamisesta.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#6
Miksei makroevoluutio ole ole totta jos kerran mikroevoluutio on?

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

"Jossain vaiheessa on unohtunut se tosiasia, että makroevoluutioteoria on vain teoria, jota ei ole koskaan pystytty osoittamaan todeksi eikä koskaan pystytäkään, koska menneisyyteen ei voida matkustaa."

"Mikroevoluutio" ja "makroevoluutio" ovat yhtä ja samaa evoluutiota. Ei ole missään nimessä havaittu mitään salaperäistä rajaa, joka jotenkin estäisi lajia kehittymästä toiseksi.

Sana "teoria" ei tarkoita tieteessä samaa kuin puhekielessä, jossa sitä käytetään usein olettamuksesta. Evoluutioteoria on "vain teoria" samassa mielessä kuin esimerkiksi painovoimateoria. Yksikään vakavasti otettava tutkija ei tänä päivänä kyseenalaista evoluutiota tai gravitaatiota tieteellisenä tosiasiana. Hihhulit ja muut huuhaahörhöt ovat sitten asia erikseen.

Kreationisteista tulee mieleen Frendit-sarjan hahmo, joka kyseenalaisti Maan vetovoiman sillä perusteella, että hänestä tuntui kuin häntä pikemminkin työnnettäisiin alaspäin.

Vesa Leinonen

Jouni Borgman.

Intelligent Design on liike mikä käytää nykymaailman digital teknologiaa ja tiedettä, ja samalla ajattelee loogiesti, järkevästi elämän design ihmettä.

https://www.youtube.com/watch?v=QiDmtDuMHSc

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Totta kai evoluutio on epäuskon ja ennakkoluuloinen tarina. Sehän on tieteellinen teoria. Tieteessä kuuluukin olla epäuskoinen ja ennakkoluuloinen. Tieteessä pitää epäillä kaikkea ja hyväksyä vain asiat, joille löytyy selkeät ja painavat todisteet.

Vesa Leinonen

Jani Korhonen.

#7.

Re: "Tieteessä pitää epäillä kaikkea ja hyväksyä vain asiat, joille löytyy selkeät ja painavat todisteet."

Se on hyvä lähtökohta oppimiselle.

https://www.youtube.com/watch?v=eW6egHV6jAw

Vesa Leinonen

J. Korhonen.

#7.

Re: "Tieteessä pitää epäillä kaikkea ja hyväksyä vain asiat, joille löytyy selkeät ja painavat todisteet."

Siinä on se pointti, miksi Elämän ihmettä on tutkittu ja haettu Creative Design todisteitten kautta. Darwin Origin of Species, 1859 on vanhentunut teoria, se on jäänyt pitkän aikaa nykymaailman teknologian jalkoihin.

Monet Darwinin oletukset elämästä vuonna 1859, ovat vanhentuneet. Elämän solujen monipuolisuus (complexity) on paljon monimutkaisempi/complex mitä Darwin pystyi kuvittelemaan 1859. Nyky maailman digital technologia antaa paremmat ja tarkemmat näytteet elämän soluista.

Steven Myer.

"Discussion on the Status of the current evolutionary theory.

By Evolutionary biologists.

Scientific Conference by the Royal Society of London."

Gerd Muller's opening talk on,

"The Explanatory Deficits of the Modern Synthesis".

Modern Synthesis is another name for Neo-Darwinism.

He outlined a number of problems with the theory, almost all of them had to do with the lack of creative power, surrounding the famed natural selection, random mutation mechanism.

Explanatory Deficits of NEO-Darwinism.

---> Origin of phenotypic complexity
---> Origin of anatomical novelty
---> Origin of non-gradual modes of transition (abrupt fossil appearance).
---> Need for non-genetic factors of change.
---> Biases in the generation of variation.

Steven Myer talks on the conference content.

https://www.youtube.com/watch?v=bMMZ48M1TOo

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Miten maailmakaikkeus voi tulla olemattomasta?
............

Siinä kuin Jumalakin.

Vesa Leinonen

Jukka Makkonen.
#9.

Re: "Miten maailmakaikkeus voi tulla olemattomasta?"

Maailmankaikkeus (universe) on materiaalinen syy ja seuraus maailma.

Pyhän Raamatun Elohim, ei ole materiaalinen olemus.

John 4:24 King James Version (KJV)

"God is a Spirit: and they that worship him must worship him in spirit and in truth."

Genesis 1:27 New International Version (NIV)

"So God created mankind in his own image,
in the image of God he created them;
male and female he created them."

Ihminen on luotu Luojan kaltaiseksi.

Elävä sielu. Äly, tajunta, mielikuvitus, tahto, muisti, tunteet.

Adam and Eve

Genesis 2: 4. Living soul (elävä sielu).

"This is the account of the heavens and the earth when they were created, when the Lord God made the earth and the heavens.

5 Now no shrub had yet appeared on the earth[a] and no plant had yet sprung up, for the Lord God had not sent rain on the earth and there was no one to work the ground,

6 but streams[b] came up from the earth and watered the whole surface of the ground.

7 Then the Lord God formed a man[c] from the dust of the ground and breathed into his nostrils the breath of life, and the man became a living being."

https://www.biblegateway.com/passage/?search=Genes...

Question: "What is an anthropomorphism?"

Answer: The word anthropomorphism comes from two Greek words, anthropos, meaning “man,” and morphe, meaning “form.”

In theological terms, anthropomorphism is making God in some way into the form of man. Mostly, it is the process of assigning human characteristics to God.

Human traits and actions such as talking, holding, reaching, feeling, hearing, and the like, all of which are chronicled throughout both the Old and New Testaments, are ascribed to the Creator.

We read of God’s actions, emotions, and appearance in human terms, or at least in words we normally accept and associate with humans.

https://www.gotquestions.org/anthropomorphism.html

............

Re: "Miten maailmakaikkeus voi tulla olemattomasta? Siinä kuin Jumalakin."

Nyky maailman tieteen tutkijat tunnistavat, että universe ei ole ollut ikuisesti.

Siis kaikella materiaalisella maailmankaikkeudella on ollut alku heti.

----> Hetki ennen aikaa ja tilaa (time and space).

---> Oli hetki kun materiaalista maailmaa ei ollut olemassa.
--> Oli hetki kun aikaa ja tilaa ei ollut olemassa.

-> Materiaalista maailmaa ei ollut olemassa, ei ollut mitään materiaalista olemassa.

Mutta Elohim oli olemassa, siksi että Hän ei ole materiaalinen.

Elohim on Henki.

Materiaalisen maailman syy ja seuraus laki kertoo, että Universe, ei olisi pystynyt tulla olemaan jos ei ollut suurempaa voimaa kuin se kaikki materiaalinen tavara mikä ilmestyi olemaan materiaalisen maailman alussa.

Se on yksinkertainen käsitys syy ja seuraus maailmasta.

Sitä voi tutkia ja sen voi todistaa maan päällä. Ajatus on,että ei mikään tavara tuo itseään olemaan. Ei edes elävät kasvit, ihmiset tai puut.

Elämän Luoja, (Elohim) sijainti on ajan ja tilan ulkopuolella.

Materiaalinen syy ja seuraus kertoo että seuraus ei voi olla suurempi kuin syy.

Siten, Luojan voima, pitää olla suurempi kuin kaikki materiaalisen kokonaisuus voima universe tilassa.

Se on haastava ajatus saada kiinni, mutta se on myös oikealla linjalla Pyhän raamatun opetuksen mukainen ajatus elämän Luojasta.

Luoja on Henki, Luojan on voima yli kaiken muun voiman.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Evoluutio ja jumalan olemassaolo eivät ole millään tavalla ristiriidassa.

Vesa Leinonen

Riku Jungell.

#11.

Re: "Evoluutio ja jumalan olemassaolo eivät ole millään tavalla ristiriidassa."

Sanoo kuka? Riku Jungell.

Ajattelen asiaa toisesta kulmasta.

Jos kuuntelee evoluutio teorian tarinaa tarkemmin, ja miten ihminen helposti hyväksyy evoluutio teorian opetuksen hyvä tahtoisesti, ilman ajattelemasta asiaa tarkemmin.

Seuraava video tuo esille miten evoluutio biologit ovat itse tunnistaneet evoluutio teorian epäkohdat.

Ja samaan aikaa, jälkijunassa, monet religion edustajat, ovat hyväksymässä, ja suosittelemassa evoluutio teoriaa, niin että se olisi Luojan työtä.

"Evolutionary Biology.

Origin of the biological form.

Neo-Darwinism has "no theory of the generative".

-Muller and Newman.

https://youtu.be/bMMZ48M1TOo?t=816

Kysymys:

What did Darwin resolve in 1959? If Neo-Darwinism has no theory of the biological form?

The irony between Darwinism and Deism.

Leading thinkers in the religious, and Christian world are encouraging the rest of the folk to believe in the Darwin theory of evolution."

------------------------------ oma vapaa tulkinta.
It seems that as the knowledge is increasing with the aid of the modern technology, Darwinist are abandoning the myth ship of evolution theory, and the religious leaders are moving people into Theistic evolution, as not to offend the world, and not to think differently, and bring disrepute upon the "church".
----------------------------

Eg.
Deborah Haarisma, Biologos.

God's Way of Creating.

"Evolutionary creationists "accept that natural selection and other evolutionary mechanisms, acting over long periods of time, eventually result in major changes in body structures, Some people call this macroevolution,"

"Thus, evolution is...a natural mechanism by which God providentially achieves his (creative) purposes".

- Deborah Haarshma, Biologos.

"... the gradual process of evolution was crafted and governed by God to create the diversity of all life on earth."

- Deborah Haarshma, Biologos.

https://youtu.be/bMMZ48M1TOo?t=816

Ironic.

“Just when the leading evolutionary biologist are explicitly acknowledging a crisis in the explanatory power of Neo-Darwinism, Christian science (e.g. Bio-logos) and faith groups are pushing to get the Church to accept evolutionary mechanism as the means by which God created.”
- Steven M.

“The mutation-selection accounts for the survival of the fittest, but not the arrival. “

“No genuine creativity in the mutation-selection.”

Käyttäjän JaanaAnitaHolmstrm kuva
Jaana Holmström

Blogistin ilmeisesti konekäännetty ja suomeksi kökkö teksti käsittelee maailmankaikkeuden syntyä. Johtopäätökseksi tästä blogisti päätyy lauseeseen:"Evoluution on epäuskon ja ennakkoluuloinen tarina." Evoluutio nähdäkseni käsittelee eliöiden kehittymistä. Siinä on siis kysymys ihan muusta kuin maailmankaikkeuden syntyteoriassa, eli kyseistä päätelmää ei tekstistä voi vetää.

Jos vaikka maailmankaikkeuden synty onkin kaukainen ja vaikeasti hahmotettava tapahtuma, evoluutiosta on kouriintuntuvia todisteita fossiileissa, joiden sukulaisuus on kyllä pystytty toteamaan samankaltaisten rakenteiden ja nykyään myös DNA:n perusteella. Eliöiden sukupuu elää kuitenkin siitä syystä, että toistaiseksi on löydetty vain pieni osa olemassa olevista fossiileista ja kuva tuleekin tarkentumaan ajan myötä.

Vesa Leinonen

Jaana Hölmström. #12.

Re: 1. "Jos vaikka maailmankaikkeuden synty onkin kaukainen ja vaikeasti hahmotettava tapahtuma, evoluutiosta on kouriintuntuvia todisteita fossiileissa,"

Ei totta.

Re: 2. "joiden sukulaisuus on kyllä pystytty toteamaan samankaltaisten rakenteiden ja nykyään myös DNA:n perusteella."

Ei totta.

Re: 3.

"Eliöiden sukupuu elää kuitenkin siitä syystä, että toistaiseksi on löydetty vain pieni osa olemassa olevista fossiileista ja kuva tuleekin tarkentumaan ajan myötä."

Jaana Hölmstöm toistaa sitä samaa evoluutio "teoriaa" mikä ei ole todellisuuden elämän solu maailmassa toimiva, eikä käytänössä uskottava.

Ihmiset usein hyvä uskoisesti tai naiivi usko, hyväksyvät evoluutio teorian uskon perusteella, ilman ajattelematta todellisia todisteita.

Re: 4. "evoluutiosta on kouriintuntuvia todisteita fossiileissa".

Fosiili todisteita on olemassa, mutta ne pitää tulkita oikein, oikealla tiedolla. Eikä mielikuvituksen kautta, tai väärällä tiedolla lisätä siihen "kouriintuvia todisteita".

Evoluutio teoria on puhtaasti materiaalinen TEORIA.

Evoluutio teoria uskoo materiaaliseen teoriaan, vaikka itse Darwin epäili sen epäkohtia.
Steven Myer on opiskellut ja lukenut Darwinin teoriaa, mutta ei ota sitä vastaan pelkän evoluution uskon varassa.
Steven Myer käsittelee teoriaa rehellisesti tieteellisen tutkinnan perusteella.

Darwinin teorian elämänpuu malli (tree of life), on sellainen malli, että alussa oli juuret, ylös kasvu, tyvi, ja ajan kautta oksat. Sellaiselle evoluution mallille ei ole ollut eikä fossiilisia näytteitä.

Päinvastoin fossiili todisteet osoittavat että elämä tuli valmiina monimutkaisissa muodoissa ja sitä voi tutkia fossiili kerroksina.
Yksi esimerkki siitä Steven Myer esittää on Cambridge Explosion.
Cambridge räjähdys, tarkoittaa:

”Kambrikauden lajiräjähdyksellä viitataan monisoluisen eläinlajiston nopeaan monimuotoistumiseen lyhyessä ajassa kambrikauden ja paleotsooisen maailmankauden alussa.”

"Our uniform experience of cause and effect shows that intelligent design is the only known cause of the origin of large amounts of functionally specified digital information.

It follows that the great infusion of such information in the Cambrian explosion points decisively to an intelligent cause."

Älykään suunnittelijan kannattaja. (Intelligent Design).

Stephen C. Meyer (s. 1958) on yhdysvaltalainen tiedemies ja älykkään suunnittelun kannattaja. Hän väitteli tohtoriksi Cambridgen yliopistossa tieteenfilosofiasta. Meyer toimi aiemmin geofyysikkona ja yliopisto-opettajana, mutta johtaa nyt Tieteen ja kulttuurin keskusta Discovery Instituutissa Seattlessa, Yhdysvalloissa.

Vuonna 2004 Meyer herätti kiistelyä mediassa ja tiedeyhteisössä, kun eräs Smithsonian-instituutin yhteydessä oleva biologian alan aikakausjulkaisu julkaisi Meyerin älykästä suunnittelua puolustavan vertaisarvioidun artikkelin. Meyer on esiintynyt useissa kansallisissa TV- ja radio-ohjelmissa sekä kahdessa New York Times -lehden kansikuva-artikkelissa ja saanut huomioita muissa tunnetuissa medioissa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Stephen_C._Meyer

Steven Myer kertoo. https://youtu.be/PbcY9iya40o?t=147

Yhtenäinen kokemuksemme syy ja seurauksesta osoittaa, että älykäs design on ainoa tunnettu syy alkuperäisesti suurille määrille toiminnallisesti määritetty digitaalisista tiedoista.

Tästä seuraa, että tällaisen tiedon suuri infuusio kambriaan räjähdyksissä osoittaa ratkaisevasti älykkään syyn.

Digitaalinen informaatio, tässä kuvaa sitä syvyyttä mikä löytyy jokaisesta elämän solusta. Luontainen järjestys ja design mikroskooppisessa elämän solun ympäristössä.

Tutkijat ovat päätelleet, että keskimääräinen ihmisen keho sisältää noin 37,2 biljoonaa solua! (37,200,000,000,000).

Tieteen filosofi Dr. Stephen C. Meyer tutkii ja selittää kunkin elävän solun digitaalisen teknologian hämmästyttävää syvyyttä, kuten sisäkkäistä koodausta, digitaalista käsittelyä, jakelutoimintaa ja tallennusjärjestelmää sekä genomisia käyttöjärjestelmiä.

Philosopher of science Dr. Stephen C. Meyer is examining and explaining the amazing depth of digital technology found in each and every living cell, such as nested coding, digital processing, distributive retrieval and storage systems, and genomic operating systems.

“Our uniform experience of cause and effect shows that intelligent design is the only known cause of the origin of large amounts of functionally specified digital information. It follows that the great infusion of such information in the Cambrian explosion points decisively to an intelligent cause.”

Darwinin Epäily.

Darwinin epäily tulle siitä että Evoluution teoria ei ole uskottava.

https://youtu.be/PbcY9iya40o?t=147

Käyttäjän tuominenanttijuhani kuva
Antti Tuominen

Lapsena minulle opetettiin jumalan luoneen koko maailmankaikkeuden plus ihmisen kuuden päivän aikana. Tapahtumasarja oli päättynyt vain 6000 vuotta sitten. Olin ihmeissäni.

Aikuisena opin, että ihmislaji onkin elänyt miljoonia vuosia, homo sapienskin jo 200 000 vuotta. Menneisyyteen opittiin kurkistamaan, maailmankaikkeuden syntyyn saattoi nähdä; 13,8 miljardia vuotta sitten homma lähti käyntiin. Olin ihmeissäni.

Vanhana täytyy miettiä itse. Olemme kaikki samaa materiaa ja energiaa. Energian häviämättömyyden laki tavallaan lupaa meille ikuisen olemassaolon, mutta kysehän ei ole siitä. Tietoisuus on avainmysteeri, ilman tietoisuutta on aivan sama olemmeko elossa vai kuolleita. Ihmeellistä.

En osaa uskoa, mutta osaan sentään olla ihmeissäni.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

En ymmärrä, millä lailla alkuräjähdys ja evoluutio voivat olla ongelma. Itse en jumaluusasioista juurikaan tiedä, mutta uskovat ihmiset ovat sanoneet minulle hyväksyvänsä alkuräjähdyksen ja evoluution ja näkevänsä ne juuri Jumalan luomistyönä. Ovatko he sitten vääränlaisia uskovia?

Vesa Leinonen

Petri Friari.

#20.

RE: .."mutta uskovat ihmiset ovat sanoneet minulle hyväksyvänsä alkuräjähdyksen ja evoluution ja näkevänsä ne juuri Jumalan luomistyönä. Ovatko he sitten vääränlaisia uskovia?"

Ei se tarkoita että olisivat vääränlaisia uskovia, enemmän että ovat hyväksyneet Darwinin vanhan opin mikä ei enää pidä paikaansa.

Maailma on mennyt eteenpäin ptkän matkaa, maapallo ja aurinko matkustaa 70,000 km vauhdilla tunnissa.

Darwin kirja, Origin of Species 1859.

Tecknologia on mennyt pitkän matkaa eteenpäin, nyt tiedetään paljon enemmän ihmisestä, maailmasta ja avaruudesta kun tiedetiin 158 vuotta sitte.
Ajatella, että autoja ei edes silloin olut olemassa. New Yorkin sähkö katuvalot tuli käytöön vasta 1880.

https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_electric_...

Tieto on lisääntynyt valtavasti 158 vuoden aikana.

Darwin published On the Origin of Species in 1859.

Ristiriita usein ilmestyuy kun uskontoa harrastavat ihmiset, harastavat sellaista uskontoa mikä on perittyä ja tavan mukaista. Monesti niin että kirkossa käynnistä on tullu ttapa, eikä he itse vaivaannut lukea tai tutkia sitä tietoa mitä on kirjoitettu raamatussa.

En ota kantaa onko maailma nuori maailma, vai vanha maailma?
Minun mielestä se ei ole kriittinen dogma, siksi että Jeesus ei sanonut siitä aiheesta yhtään mitään. Jeesuksen opetuksessa on paljon asioita mistä hän puhui hyvin tarkasti, e.m. ihmisen tulee karttaa ja kiertää syntiä kaiken tahdon ja voimin.

Uskonnon harastajat käyvät kirkossa, mutta monesti eivät ole harrastaneet raamatun opiskelua ryhmässä. Tietämätön uskovainen ei tiedä mitä Pyhä Raamattu sanoo asiasta. Eikä se ole helppoa, siksi raamtun tutkiminen sopii hyvin ryhmässä, jos on henkilöitä ketkä tulkisevat Pyhän Raamatun oikealla tavalla. Siten miten Jeesus tulkitsi, ja opetuslapset tulkitsi, ja miten Pyhä Raamattu tulkitsee Raamatun Pyhät kirjoitukset.

Lisää tieto asiasta videossa.

https://www.youtube.com/watch?v=eW6egHV6jAw

Vesa Leinonen

Texas USA State Board of Education. Emo valhe.

"There are no weaknesses in the theory of evolution."

https://youtu.be/bMMZ48M1TOo?t=1061

Eugine Scott.
Dallas Morning News. 2009.

Vesa Leinonen

Steven Myer Video. "God & Evolution: A Critique of Theistic Evolution".

"Theologians need to know that the Neo-Darwinism fails:
Many assume they must have an Evolutionary framework in reading Scripture.

Many think they must have theistic evolution understanding of biological origins (despite its substantial cost to the coherence of core Christian doctrine).

There is no consensus on any evolutionary mechanism that has genuine creative power.

The equation of God's creative power, with the mechanism of natural selection random mutation, is not credible.

It makes very little sense to say God used mechanism X to create when the mechanism X demonstrates lacking creative power.

https://youtu.be/bMMZ48M1TOo?t=1438

----------------------------------------------

Käänetty Englanti / Suomeksi.

Teologien on tiedettävä, että Neo-Darwinismi epäonnistuu:

Monet olettavat, että heillä on oltava Evoluution raamit Raamatun kirjoituksia lukemisessa.

Monet ajattelevat, että heillä on oltava teistisen evoluution ymmärrys biologisista alkuperistä (huolimatta siitä ristiriidasta mikä tulee ydinkristillisen oppivuuden johdonmukaisuudelle).

Ei ole yksimielisyyttä yhdestäkään evoluutiomekanismista, jolla on todellinen luova voima.

Yhtälöidä Luojan (Elohim) luovan voima, luonnollisen valinnan satunnaismutaation mekanismin kanssa, ei ole uskottava.

Ei ole kovin järkevää sanoa, että Luoja (Elohim) käytti mekanismia X luomisessa, kun mekanismi X osoittaa olevan vailla luovaa voimaa."

https://youtu.be/bMMZ48M1TOo?t=1438

-----------------------------------------------------

Eri tahot sekoittavat ihmisten mielen ajatukset harhalla tai virheellisellä tiedolla, se on vanha ilmiö ihmiskunnassa.

Ihmisen mielen ajatukset pitää saada oikeata tietoa. Ei ole hyväksyttävää, että ihmisten mielen ajatuksia käsitellään kuin kertakäyttö roskia kierrätyksessä.

Ihmisen mielen ajatuksien merkitystä pitää arvostaa, sillä niillä on aina seurauksia tulevaisuuden suhteen. Mitä sisään panee yhtenä päivänä sitä samaa ulos tulee toisena päivänä.

Nimenomaan kirkon ja Pyhän Raamatun tulkinta on tarkoitettu olla tarkasti tietoisia ja oikeata tulkintaa.

Ensimmäinen ongelma Pyhän Raamatun tulkinalle on itse ihminen, toiseksi on Saatanan houkutukset, vähätellä, kierouttaa totuutta, ja laimentaa Pyhän Raamatun Hengen Sanan viisautta.

Kolmas ongelma on ihmisten vaikutus. Ihmisten vaikutus toimii ja tulee esille kuten paino voima ja inertia. Luonnollinen taipumus pinnata tai taipua pois asian ymmärryksestä. Leikata kulmia, välttää oppimisen vaivaa, välttää totuuden Hengen tuntemista, jne.

Sellainen ilmiö myös tulee myös valtion ja kirkon yhteydestä. Kansan vero maksut, valtion toiminta yhteyskunnassa, olla kaikki kaikille ihmisille. Niin kuin kansan kulttuuri määräisi suunnan ja nopeuden millä Luojan luova voima saa vaikuttaa ihmisten tahtoon.

Jos ihmisen tahto nostetaan korkealle palkille ykköseksi, se kiipeää ylöspäin kuin apina viidakossa, eikä tule pian alas omin tahdon, jos siellä yläkerroksessa on herkkuja nautittavaksi.

Loppujen lopuksi, kenellä on etu oikeus valtuus määritellä milloin ja miten, tai kenen maailmaan ihminen on saapunut?

Maailman kaikkeudessa on niin paljon asioita mistä ihmisen tajunta ei käsittänyt eikä tiennyt mitään 2000 vuotta sitten. Ja vielä vähemmän 4000 vuotta sitten.

Nykyajan maailmassa usein ihminen vaatii enemmän ja enemmän oman tahdon valtaa. Vaatii valtuuksia tyydyttää enemmän ja enemmän omia haluja, omia tavoitteita, ja omia subjektiivisia ajatuksia. Vaikkapa ne olisivat ristiriidassa elämän Hengen kanssa.

Ihminen usein keksii ohjelman, opin tai teorian, minkä kautta saisi elämästä irti kaikesta eniten, ja välttäisi vastuun virheistä.

Sehän on luonnollista ihmisen olemukselle, etsiä oikopolku, lyhyin reitti, matalin kohta aidassa, tai rako mistä pääsee rajoituksista läpi.

Se sama luonnollisen ihmisen ilmiö on saapunut myös jossain osin kirkon johtajien kulttuuriin, oikopolku, lyhyin reitti, ja matalin kohta aidassa.

Olipa se vaikkapa Kristittyjen vastuu kuunnella ja ottaa vastaa Kristuksen opetus, Kristuksen filosofia uudelle uskon elämälle. Mikä merkitys Jeesuksen opetuksessa oli, kun hän osoitti ristiä?

-------------------------------------

Lainaus: Käännös: www.gotquestions.org

Kun Jeesus kantoi Ristiä ylöspäin Golgatalle ristiinnaulittavaksi, kukaan ei ajatellut ristiä symbolisesti rasitteena. Ensimmäisen vuosisadan ihmiselle risti tarkoitti yhtä asiaa ja vain yhtä asiaa: kuolemalla kaikkein tuskallisimmilla ja nöyryyttävällä tavalla mitä ihmiset olivat kehittäneet.

Kaksi tuhatta vuotta myöhemmin kristityt näkevät ristin vaalimana symbolina sovituksesta, anteeksiannosta, armosta ja rakkaudesta. Mutta Jeesuksen päivänä risti ei edustanut muuta kuin kidutuskuolemaa.

Koska roomalaiset pakottivat tuomitut rikolliset kantamaan omia ristiään ristiinnaulitsemiseen, jossa oli risti, tarkoitti kuljettavan omaa teloituslaitettaan samalla, kun hän joutui pilkkaan kohteeksi kuolemaan asti.
Siksi "Ota ylös risti ja seuraa minua" tarkoittaa olla halukas kuolemaan Jeesuksen seuraamiseksi. Tätä kutsutaan "kuolemaan itselle." Se on ehdoton antautuminen.

Joka kerta, kun Jeesus käski kantamaan ristiä, hän sanoi: "Sillä jokainen, joka tahtoo pelastaa elämänsä, menettää sen, mutta joka hävittää elämänsä minulle, se pelastaa sen.

Mitä hyötyä on, että ihminen saa koko maailman ja menettää tai kadottaa kuitenkin itseänsä? "

Luukas. 9: 24-25). Vaikka puhelu on kovaa, palkinto on vertaansa vailla.

https://www.gotquestions.org/take-up-your-cross.html

----------------------------------

John 8: 31
“To the Jews who had believed him, Jesus said, “If you hold to my teaching, you are really my disciples. Then you will know the truth, and the truth will set you free.”

https://www.biblegateway.com/passage/?search=John+...

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

”Ennen maailmankaikkeuden alkua, aikaa ja tilaa ei ollut olemassa.” Einstein totesi, että aika on epäilyksen alainen. Ajalle ei ole alkua sen enempää kuin loppuakaan, emme siis kulje ajan kärjessä, se ei ole lineaarinen. Ajan luonnetta emme tule koskaan ymmärtämään, se on sama kuin puhuisi yksiulotteisessa maailmassa elävälle horisontista. Darwin mullisti käsityksiämme alkuperästämme, Einstein teki saman käsityksellemme maailmankaikkeudesta. Saattaa olla, että kummankin herran teorioita tullaan tulevaisuudessa päivittämään, mutta ehdottoman varma totuus on, ettei näitä tulla päivittämään raamatun opein. Eihän kreationismi ole edes teoria, vaan vuosituhansia sitten vuohipaimenten nuotiotullilla ajankulukseen toisilleen kertomia legendoja.
Miksi raamatun luomiskertomuksen kirjoittivat oppimattomat miehet, miksi sitä ei kirjoittanut Jumala? Entä miksi siinä ei puhuta mitään esimerkiksi dinosauruksista tai mammuteista, oliko siis niin, että luomistyötä jatkettiin tarpeen niin vaatiessa. Miksi raamatussa ei puhuta mitään internetin tulemisesta, vaikka tulevista asioiden kanssa askarrellaan alinomaa. Raamatun johdonmukaisuus on jo aikoja sitten todettu järkeä vailla olevaksi. On omituista, että tällaisella kirjalla pyritään todistamaan ylipäätään mitään. Leinonen sekoittaa maailmankatsomuksen ja maailmankuvan niin hengästyttävällä tavalla, että siinä on vaikea pysyä mukana. Koko kirjoitusta vaivaa tiivistyksen puute, turhat liitteet ja ennen kaikkea oma ääni.

Vesa Leinonen

Kauko Aalto. #30.

Re:

---> "Einstein totesi, että aika on epäilyksen alainen."

---> "Ajalle ei ole alkua sen enempää kuin loppuakaan,"

---> "emme siis kulje ajan kärjessä, se ei ole lineaarinen."

---> "Ajan luonnetta emme tule koskaan ymmärtämään,"

---> "se on sama kuin puhuisi yksiulotteisessa maailmassa elävälle horisontista."

Oletko matkustanut junassa? Tai linjautossa? Yleensä niillä on aikataulu. Miksi aikataulu? jos ajan luonnetta ei voi ymmärtää?

Onko joskus juna ollut myöhässä? Mistä tiedät sen?

Einstein ymmärryksen kautta ihmiset ovat käsittäneet ajan ja tilan suhteen yhtenäisenä.

Space-Time

"One aspect of Einstein’s Special Theory of Relativity is that we now understand that space and time are merged inextricably into four-dimensional space-time, rather than the three dimensions of space and a totally separate time dimension envisaged by Descartes in the 17th Century and taken for granted by all classical physicists after him. With this insight, time effectively becomes just part of a coordinate specifying an object’s position in space-time."

http://www.exactlywhatistime.com/physics-of-time/r...

Space-Time. käännettynä.

Eräs näkökohta Einsteinin suhteellisuusteorian erityisaiheesta on se, että nyt ymmärrämme, että tila ja aika yhdistyvät erottamattomasti neljänulotteiseen avaruuteen verrattuna tilan kolmeen ulottuvuuteen ja Descartesin 1700-luvulla suunnittelemaan täysin erilliseen aikamittaan, joka on otettu vastaan, ja kaikki klassiset fyysikot ovat myöntäneet jälkikäteen. Tämän näkemyksen mukaan aika tulee tehokkaasti vain osa koordinaatista, joka määrittää kohteen sijainnin avaruudessa.

Aika pitää käyttää hyvin.
Ajan käyttö pitää suunnitella etukäteen.
Aikaa ei saa tuhlata, eikä hukata turhaan.

Lainaus. www.appointmentplus.com

 Aika on rajoitettu, riippumatta siitä, kuinka se pilkotaan, päivässä on vain 24 tuntia.

 Voit tehdä enemmän vähemmällä vaivalla, kun opit hallitsemaan aikasi, parannat samalla kykyäsi keskittyä.

 Parannat päätöksentekokykyä, koska sitten luotat aika katkaisun tekniikkaan tai löydät luettelo listan tekemisen voiman, pian huomaat, että parempi aikataulun osaaminen ja helpompi tehdä oikeita päätöksiä.

 Lisää menestystä oman uran ajan hallinnassa, se on avain menestykseen. Sen avulla voit hallita elämääsi eikä seurata muiden vana virtaa.

 Oppimismahdollisuudet ovat kaikkialla Ilmeisesti, mitä enemmän opit, sitä arvokkaampaa olet työnantajallesi.

 Vähentää stressiä, kun sinulla on kaikki hanskassa ja on aikaa hallita, on helppo päätyä kiireisiin ja paineitten alle.

 Vapaa-aika on välttämätöntä jokaisella, olla aikaa rentoutua ja relax. Valitettavasti monet meistä eivät kuitenkaan saa tarpeeksi vapaa aikaa.

 Itsekuri on arvokasta, kun harjoittelet hyvää ajan hallintaa, eikä jätä tilaa viivyttelylle.

Lainaus. www.appointmentplus.com

Wikipedia määritelmä ajalle.

"Aika on epämääräinen jatkuva olemassaolon edistyksiä ja tapahtumia, jotka tapahtuvat ilmeisesti peruuttamattomassa sarjassa menneisyydestä nykyhetken kautta tulevaisuuteen."

"Aika on eri mittauksien komponenttimäärä, jota käytetään tapahtumien jaksossa, jakson kesto tai niiden aikavälien vertaamiseen, ja määrittämään jaksojen muutosnopeudet aineellisessa todellisuudessa tai tietoiseen kokemukseen."

Aikaa kutsutaan usein neljäs ulottuvuus, yhdessä kolmen tilamitan kanssa. 1D 2D 3D + 4D Time.

Mitä Pyhä Raamattu sanoo ajasta?

Genesis 1:16

"God made the two great lights, the greater light to govern the day, and the lesser light to govern the night; He made the stars also."

Kaksi valoa, suurempi valo merkki päivälle, ja pienempi valo merkki yölle.

Aika on osa ihmisen mielen tajunnan ja fyysisen olemassa oloa.

Psalm 90:12.

”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.”

“Teach us to number our days, that we may gain a heart of wisdom.”

Jos ihminen ei ymmärtäisi mikä aika on, ei olisi aika tauluja. Ei olisi kelloa, eikä olisi järjestystä, eikä olisi nopeus rajoituksia.

Millä sitten ihmiset ja poliisit mittaisivat kulkuneuvojen nopeutta, jos ei ole tajua ajasta?

Olisiko sen sijaan tuulen voima mittari? Miten kovasti tuuli painaa kun ajaa kulkuneuvolla?

Miten Mega kaupunki lentokone kentät toimisi, jos ei olisi tajua ajasta?
Ajassa pitää olla vastuullinen.

Miloin ihmiskunta tajusi ajan merkityksen?

"The first mechanical clocks, employing the verge escapement mechanism with a foliot or balance wheel timekeeper, were invented in Europe at around the start of the 14th century, and became the standard timekeeping device until the pendulum clock was invented in 1656. The invention of the mainspring in the early 15th century allowed portable clocks to be built, evolving into the first pocketwatches by the 17th century, but these were not very accurate until the balance spring was added to the balance wheel in the mid 17th century."

Ensimmäiset mekaaniset kellot, jotka käyttivät reunavaihtomekanismin, jossa oli folio- tai tasapaino rengasti kello, keksittiin Euroopassa 1400-luvun alkupuolella, ja siitä tuli vakiovaroituslaite, kunnes heilurikello keksittiin vuonna 1656. 1400-luvun alkupuolella sallii kannettavien kellojen rakentamisen, ja ne kehittyivät 1700-luvun alkupuolelle, mutta nämä eivät olleet kovin tarkkoja, kunnes tasapaino ruuvi lisättiin tasapaino pyörään 1600-luvun puolivälissä.

Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_timekeepi...

Avaruuden lennot vaativat tarkat aikataulut.

https://en.wikipedia.org/wiki/Space_exploration

Jos ajan ja tilan suhde ymmärrystä ei olisi ihmisillä, avaruus lennot ei olisi mahdollista.

https://en.wikipedia.org/wiki/Voyager_2

Käyttäjän kuoppari kuva
Ari Kuoppa-aho

Minussa asunee pieni masokisti, kun jollakin perverssillä tavalla nautin näistä "hihhuleiden" teksteistä. Hieman olin jo huolissaan puheenvuoron kinky-matskusta kun Mikael Torpasta ei ole hetkeen kuulunut mitään, joten kiitos Vesa että olet täälä puolustamassa Jumalallista totuutta.
Vielä kun saataisiin joku litteään maapalloon uskova palstalle...

Käyttäjän JaakkoNiskasaari kuva
Jaakko Niskasaari

Ari vähän samaa masokistin vikaa taitaa olla itsessänikin kun tulee palattua näille palstoille kerta toisensa jälkeen :D Onhan se uskovaisten kanssa "keskustelu" aikamoista pään hakkaamista seinään. EI raamattua voi käyttää todisteena yhtään mistään, se on antiikin ajan ihmisten kirjoittama kokoelma eri tyyppien kirjoituksia taikauskosta ja astronomiasta ja voi pitää välistä ihan hyviäkin ajatuksia mukanaan esim. moraalista, jotka ovat tosin samoja kuin joka uskonnossa ja samoja perustoja joita järjissään olevat ihmiset ilman jumalaakin pohtivat. Saatte immeiset hukata elämänne ulkoistamalla ajattelunne jollekin kirjalle (raamattu, koraani, you name it) mutta tämänkin blogin kaltaista huuhaata ja valetta on surullisen koomista lukea ja kun tietää että osa ihmisistä vielä uskoo näihin niin siinä vaiheessa komiikka muuttuukin jo sääliksi ja huoleksi ihmiskunnan tulevaisuudesta, ONNEKSI kirkko on menettänyt otteensa ihmisistä länsimaissa ja kehitys toivottavasti jatkuu järjen ja tieteen voittona tuhoavien uskontojen sijaan.
PS. nuo Vesan "todisteet" ylempänä muiden vastauksiin kuten esim. DNA-todisteisiin ja muihin ovat melekoisia, pelkkä "EI"- ilman perusteluja. Ja edelleenkään raamattu ei sovi todisteeksi yhtään mistään muusta kuin siitä että tervettä järkeä ei jakseta käyttää sitä siteeraavien joukossa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Eikös kreationistit ole näitä litteän maan uskovaisia kun raamatussa siihen litteään maahan vihjataan Jobin kirjassa?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Jos universumilla ei ollut luojaa, mikä sitten teki maailmankaikkeuden?"

Tullut tyhjästä.

Tiedetään että tyhjästä syntyy itsekseen asioita: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kvanttifluktuaatio

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset